Tikatsun hautausmaa

Rautu / Сосново
Perustettu 1890

Sisällysluettelo

Hautausmaan perustiedot

Hautausmaan tyyppi

Luterilainen hautausmaa

Tietoa ei saatavilla

Perustamisajankohta

29.08.1890

Pinta-ala 1944

2,9 ha

Pinta-alatiedon lähde

Seurakunnan asiakirja

Sankarihautausmaa hautausmaan yhteydessä

Hautausmaan yhteydessä on sankarihautausmaa

Vastaajayhteisön nimi

Rautulaisten Pitäjäseura ry

Tietojen päivitysajankohta

12.05.2022

Sijainti

Leveysaste

60.56121

Pituusaste

30.25115

Koordinaattitietojen lähde

karjalankartat.fi

Sijaintikartat (avaa klikkaamalla)

Historia

Hautausmaan alkuperä

Raudun ensimmäinen hautausmaa on sijainnut 1600-luvun alkupuolelta alkaen Kirkkojärven pohjoispuoleisen kummun ylimmällä osalla. Kun kirkko sitten tuhoutui ja väestö laajeni Leinikylään, Mäkrälle ja Orjansaarelle, rakennettiin uusi kirkko Varikselaan. Kapt Aleksander Fock lahjoitti 20 syltä maata neliössä v. 1886 kirkon perustamiseksi Varikselaan ja myös kirkon ympärille perustettavan hautausmaan pohjaksi. Sitten vuonna 1888 300 syltä (n. 500 metriä) pohjoiseen kirkosta hankittiin Tikatsun petäjiköstä 1,9 ha:n maa-alue uudeksi hautausmaaksi kirkon ympärillä olleen hautausmaan jäädessä pieneksi. Maa-alueen lahjoitti Aleksander Fock. Osa maa-alueesta kuului Pietari Rastaalle, joka tyytyi saamaansa 50 Suomen markkaan myydystä maa-alueesta. Aleksander Fockin lahjoittama maa-alue oli hieman päälle yksi hehtaari ja Pietari Rastaan vajaa puoli hehtaaria.

Haudattujen kirkkokunnat

Luterilaisia

Kirkolliset rakennukset

Erillinen ruumishuone

Muut rakennukset

Tietoa ei saatavilla

Sotatoimien vaikutukset rakennuksiin

Raudun evankelisluterilainen kirkko tuhoutui/suomalaiset räjäyttivät 2.-3.12.1939, jottei kirkko jäisi vihollisen hyödynnettäväksi. Muistomerkit tuhottiin sotien jälkeen.

Rakennusten nykytilanne

Kirkon paikalle on rakennettu Sosnovon kulttuuritalo. Ruumiskellari on hävitetty v. 2018 ja paikalle on rakennettu myymälä.

Haudatut

Haudattujen määrä vuoteen 1994 mennessä

ei tiedossa

Haudattujen määrän lähde

Tietoa ei saatavilla

Suvun tai muun yhteisön hautaaminen

Tietoa ei saatavilla

Hautakartat (avaa klikkaamalla)

Tietoa ei saatavilla

Muistomerkit ja hautakivet

Muistomerkit

Raudun ev.lut. seurakunnan (Tikatsun hautausmaa) muistomerkki

1993, uusittu 2005

Markku Paksu ja Matti Meskanen/Rautulaisten Pitäjäseura

Materiaali: Graniittikivilohkare

"Minä olen ylösnousemus ja elämä"

Raudun sankarivainajien 1939-1944 muistolehdon muistomerkki

2005

Markku Paksu

Materiaali: Suur-Porkulla olleen VT-linjan panssariestekivikivi

1939 -1944"Raudun sankarivainajien muistolle"Entiset rautulaiset

Muistomerkkien kuvat

Tikatsun hautausmaan uudelleen vihkiminen

2005

Raudun sankarivainajien muistolehto

2005

20.9.2014 Talkoomatkan jälkeen jalkakäytävät kunnostettu

Tikatsun hautausmaan ensimmäinen patsas Rautuun haudattujen muistoksi. Paljastustilaisuus 17.7.1993. Muistomerkin vihki kirkkoherra Väinö Mentu. Airueessa vas. Raili Ilvonen ja oik. Maija Väisänen

Jaana Anttonen

17.7.1993

Vandalismi iski muistopatsaaseen. Tuhoja tarkastelemassa Sosnovon kunnan johtoa sekä Rautuseuran puheenjohtaja Osmo Valkonen sekä Rautulaisten Pitäjäseuran puheenjohtaja Markku Paksu sekä Tuomo Rastas.

2003

Tikatsun sankarivainajien muistolehdon ensimmäinen muistomerkki. Ympäristöä korjattu myöhemmin vuonna 2005 ja Asta-myrskyn jälkeen 2014.

Vapaa kuvaus muistomerkeistä ja hautakivistä

Alueella on vain yksi hautakivi; Taavetti Tukia. Hautakivi on aivan hautausmaan jäljellä olevan alueen nurkassa.
Alueelle on siirretty Aleksander Fockin hautakivi. Hautakivi on irrallaan Tikatsun hautausmaan muistomerkin vieressä.

Nykytilanne

Hautausmaan nykytilanne

Säilynyt osittain

Hautausmaan nykyinen koko

n, 1 000 neliömetriä

Lisätietoa nykytilanteesta

Pitäjäseura on kunnostanut jäljellä olevaa osaa. Osa nykyisistä Sosnovon asukkaista avustaa työssä.

Hautausmaan koon muutokset suomalaisajan jälkeen

Hautausmaan koko on muuttunut suomalaisajan jälkeen
Osa hautausmaa-alueesta on jäänyt kerrostalojen alle. Kerrostalot on rakennettu 1950-luvun alkupuolella.

Hautausmaan kunnostus ja hoitotoimenpiteet

Tehdyt kunnostustoimenpiteet

Pensaiden / puiden raivaus
Aitojen / porttien rakentaminen
Muistomerkkien kunnostaminen
Nurmikon leikkuu
Oksien ja lehtien haravointi
Kukkien ja kasvien istutus

Kunnostustoimenpiteiden kuvaus

Asta-myrsky 29.-30.7.2010 kaatoi suurimman osan hautausmaan puustosta ja osittain rikkoi aiemmin pystytetyn muistomerkin. Raivaustyöt on kestänyt lähes vuosikymmenen ja siistiminen jatkuu.

Kunnostavat ja hoitavat tahot

Ensimmäinen talkoomatka järjestettiin vuonna 1991. Seuraavia talkoomatkoja järjestettiin muistomerkkien pystytyksiin liittyen. Asta-myrskyn jälkeen Rautulaisten Pitäjäseura ry on järjestänyt talkoomatkoja vv.2011- 2019 välisenä aikana 1 -3 kertaa vuodessa. Alueelle on on tehty tavoitetilasuunnitelma, jonka mukaan on pyritty vuosittain tekemään kunnostustöitä.

Kunnostus- ja hoitosuunnitelma

Alueelle on tehty erillinen kunnostus- tai hoitosuunnitelma tuleville vuosille

Suunnitelman tekijät

Rautulaisten Pitäjäseura ry. Markku Paksu pja ja Pekka Intke varapja

Suunnitelman laatimisen ajankohta

Päivitetty suunnitelma vuodelta 2016.

Suunnitelman voimassaoloaika

2012 -2030

Suunnitelman tallennusmuoto

Paperituloste pitäjäseuran arkistossa

Kunnostus- ja hoitotyön määrä

2 - 4 krt/vuodessa , keskimäärin 2 -3 vrk/kerta

Kunnostusryhmien koko

Vaihtelee 2 - 15 hlöön.

Kunnostustoimenpiteiden jatko

COVID 19 -pandemian poistuttua hoito- ja kunnostustyöt jatkuvat suunnitellulla tavalla.

Infotaulut

Infotaulujen sisältö

Tietoa ei saatavilla

Infotaulujen pystyttämisajankohta

Tietoa ei saatavilla

Infotaulujen pystyttäjä

Tietoa ei saatavilla

Infotaulujen kuvat

Kuvia ei ole

Maarekisteri ja suojelu

Maarekisteri ja suojelu

Hautausmaan tai sen osan hoidosta on sovittu paikallisella sopimuksella
Hautausmaasta ei ole suojelupäätöksiä

Yhteistyö venäläisten tahojen kanssa

Yhteistyö paikallishallinnon kanssa

Yhteistyön tyyppi

Neuvoteltu Sosnovon kunnan johdon kanssa tehtävistä töistä.

Yhteistyön alkuajankohta

1992

Yhteistyön jatkuvuus

Yhteistyötä tehdään tarpeen mukaan

Päätökset ja sopimukset

Kirjallinen sopimus tehty vuonna 1992.

Viimeisin yhteistyösopimus

Suullisesti käyty Sosnovon kunnan johdon kanssa.

Yhteistyö muiden venäläisten tahojen kanssa

Yhteistyön tyyppi

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyön alkuajankohta

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyön jatkuvuus

Tietoa ei saatavilla

Päätökset ja sopimukset

Tietoa ei saatavilla

Viimeisin yhteistyösopimus

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyö suomalaisten tahojen kanssa

Suomalaiset yhteistyötahot

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyön tyyppi

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyön alkuajankohta

Tietoa ei saatavilla

Yhteistyön jatkuvuus

Tietoa ei saatavilla

Päätökset ja sopimukset

Tietoa ei saatavilla

Viimeisin yhteistyösopimus

Tietoa ei saatavilla

Valokuvat ennen talvisotaa

Vanhat hautapaadet Kirkkojärven hautausmaalla 1600 -1800. Hautapaadet ovat kadonneet.

Kuvaaja: ei tietoa

Ajankohta: ei tietoa

Kirkon ympärillä oleva hautausmaan kirja.

Kuvaaja:

Ajankohta: 1876

Valokuvat sota-ajalta 1939-1944

Sankarihautajaiset Tikatsun hautausmaalla Jatkosodan aikana.

Kuvaaja:

Ajankohta:

Valokuvat alueluovutuksen jälkeen 1944 -

Tikatsun hautausmaa Asta-myrskyn 29.-30.7.2010 jäljiltä.

Kuvaaja: ?

Ajankohta: Kesäkuu 2011

Aamusumussa Tikatsun hautausmaalla.

Kuvaaja: +

Ajankohta: Asta- myrskyn runtelma hautausmaa 2011

Tikatsun hautausmaan portilta

Kuvaaja:

Ajankohta: Asta-myrskyn jälkiä korjattu 2011

Tikatsun talkoissa, jalkakäytävän kunnostus.

Kuvaaja: P Intke

Ajankohta: 20.09.2014

Tikatsun hoito- ja kunnostussuunnitelman tarkastelua Sosnovon kunnan johdon kanssa. Puheenjohtaja Markku Paksu, Sosnovon kunnan johtaja A. Sokolov, Rautu-seuran pja Osmo Valkonen, Sosnovon kaksi puistotyöntekijää, M Johansson ja Tuomo Rastas.

Kuvaaja:

Ajankohta: 13.06.2003

Tikatsun hautausmaa Asta myrskyn jälkeen.

Kuvaaja: Heikki Malkamäki

Ajankohta: 2010

Kokemukset hautausmaan hoidosta

Onnistumiset

Paikallisten asukkaiden kiinnostus ja tuki hoito- ja kunnostustöiden yhteydessä on ollut hyvää. ASTA-myrskyn jälkeen talkoomatkoille oli lähtijöitä.

Olemassa olevat sähköiset tiedot

Hautausmaita koskevia tietoja ei ole koottu aiemmin sähköiseen muotoon

Tietojen sijainti

Tietoa ei saatavilla

Muut kommentit

Toivottavaa on, että Karjalan Liitto hoitaisi keskitetysti luovutetun alueen siviilihautausmaiden suojelun.