Koiviston uusi hautausmaa (Savikkoaho)

Kansanomainen hautojen merkintä Koiviston hautausmaalla Koottu insinööri K. A. Karppisen muistelmista Koiviston Viesti -lehdestä Kesällä 1927 insinööri K. A. Karppinen sai Koiviston seurakunnalta tehtäväkseen nk. Uuden hautausmaan kartoittamisen. Kartoituksen yhteydessä Karppinen huomioi tarkoin haudoilla löytyvät muistomerkit. Monenlaisten merkkien joukossa kartoittajaa kiinnosti erityisesti puiset paljon puhuvat puuristit merkintöineen. Yksinkertaisin merkki oli vain mustaksi maalattu pystyyn asetettu lauta ilman poikkipuuta. Toinen laji oli poikkipuulla varustettu lauta, jolloin siitä muodostui varsinainen risti. Osa kumpaisestakin lajista oli varustettu lisäksi kattoa muistuttavalla listoituksella pystypuun yläpäässä, ehkäpä sukupuolta selvittämässä, arveli Karppinen. Useassa ristissä oli kaksi vuosilukua ja nimi, joissakin vain yksi vuosiluku ja nimi. Muutamissa pystyssä olleissa vuosiluvun lisäksi oli vain puumerkki. Viimeksi mainitut kiinnostivat kartoittajaa siinä määrin, että kaikista puumerkeillä varustetuista risteistä, olivat ne pystyssä tahi aitojen viereen kasoihin kerättyinä lahoutumisen takia, hän jäljensi puumerkit millimetripaperille suhteessa yhden suhde neljään. Puumerkkien koot vaihtelivat noin neljän ja kuuden senttimetrin korkuisina kaiverruksina. Vuosiluvuista päätellen kaiverruksista suurin osa oli 1800-luvun puolelta, vain muutama 1900-luvulta. Karppisen v. 1927 keräämien puumerkkien osuus oli jonkun verran yli sata. Syy puumerkkien käytön vähentymiseen on löydettävissä siinä, että kansakoulujen perustamisen jälkeen v. 1870 levisi kirjoitustaito nopeasti Koivistollakin. Keruuarkin Karppinen laittoi kirjoituspöytänsä pohjapaperin alle, odottamaan puumerkkien siirtämistä luonnollisessa koossa puulevyille. Pöytä ja pöytälaatikko sisältöineen joutui kuitenkin saman kohtalon omaksi kuin koko Karjalan Kannas omaisuuksineen, jota insinööri Karppinen oli alun perin tullut saattamaan puolustuskuntoiseksi. Suomen hautausmaiden historia -kirjassa, joka ilmestyi v. 1945, Ilmari Virkkala kertoo myös Koiviston vanhoista hautamerkeistä seuraavaa: Kansanomainen hautojen merkintä Koiviston hautausmaalla kukoisti vielä rikas merkkikieli keväällä 1938, jolloin myös tähän kyselyyn liitetyt hautamerkkikuvat on piirretty. Hautamerkkeihin liittyvän kuvakielen tulkitsijana oli Koiviston haudankaivaja Mikko Rossi, joka oli ollut toimessaan 30 vuotta isänsä jälkeen. Isä oli ollut ”ristimestari” ja oli ryhtynyt haudankaivajan ammattiin v. 1866. Virkkala kirjoittaa myös: Kun mistään muualta maailmasta ei tällaista merkkikieltä näin pitkälle kehitettynä tunneta ja se on herättänyt huomiota ulkomaillakin, sattui tiedon tallentaminen oikeaan aikaan, sillä sota tuhosi alkuperäiset merkit. Kuvatut ovat poimitut tuhansien joukosta tyyppinsä kauneimpina edustajina. Katettu risti yksinkertaisesti suojaa puuristin päitä lahoamiselta. Katto ei merkitse kotia tai taloa, vaan se on naisen päähine. Katettua ristiä ei koskaan pystytetty miehen haudalle. Apostoli Paavalin mukaan nainen ei saanut pyhissä paikoissa eikä ruokapöydässä esiintyä ilman päähinettä. Koivistolaiset ovat kehittäneet hautamerkin katosta eli päähineestä mitä erikoisempia muotoja ilmaistakseen sillä vainajan iän noin viiden vuoden tarkkuudella. Merkeissä on vain harvoissa tapauksissa muuta kuin kuolinvuosi, joskus talon puumerkki tai vainajan nimikirjaimet, mutta usein ei mitään. Kuitenkin voi merkkikielen tuntija patsaan ulkomuodosta, tyypistä sanoa, mistä kylästä ja mistä suvusta vainaja on peräisin. Piirrokset nro 1, 2 ja 3 (kts. tallennetuista kuvista) edustavat samaa tyyppiä, ne kuvaavat kirkkoa. Rakennus on kolminivelinen: sokkeli, rakennus ja katon harja. Ensimmäinen on alle 5-vuotiaan tyttölapsen, ja vuosiluvuista näkyykin, ettei ikä ole kuin yksi vuosi, mutta harjan joustava viiva ja kevyt kuusipäreestä vuoltu katto kuvaavat lapsen herkkyyttä ja huolettomuutta. Toinen on alle 5-vuotiaan pojan merkki ja kolmas alle 15-vuotiaan tytön. Hilkka on noussut jo ristin päälle. Jos vainaja on kuollut rippikouluikäisenä, kuuluvat hänen hautamerkkiinsä kynttilät, kuva nro 4 rippikoulupojan merkki, nro 5 rippikoulutytön, jälkimmäinen kylästä, jonka tyyppinä (tunnuksena) on kaksinkertainen katos. Nro 6 on nuorena kuolleen vaimon, nro 7 vanhan naisen ja nro 8 vanhan eläkemummon merkki. Nro 7 kuvaa ristiin nojautuvaa voimakkaasti tyyliteltyä ihmisolentoa. Merkin mataluus taas kuvaa vainajan ikää ja vanhuuden painamaa olemusta, mikä ilmenee erikoisesti kuvassa nro 8. Kolme ristiä samassa merkissä eivät Koivistolla merkinneet sitä, että haudassa olisi kolme vainajaa, vaan merkin alla nukkuvan varallisuutta. Niinpä ovat nro:t 9 ja 10 varakkaitten talojen poikia, nro:t 11 ja 12 samoin tyttöjä, nro 13 vanha emäntä, nro 14 nuori emäntä ja nro 15 vanha isäntä. Muualla maassamme kaksois- ja kolmoisristit vastaavat 2:n ja 3:n hengen hautaa. Merkkien kuvakielestä: Nro:ssa 14 ei ylimmän ristin varressa oleva kuvio esitä puolikuuta vaan ylöspäin lentävää kyyhkystä. Samoin on kyyhkynen sydämessä nuoren miehen merkissä nro 16. Seuraavassa on auringosta kasvava elämänpuu, joka päättyy ristiin. Nro:ssa 18 nuoren tytön merkissä on aurinko ja muresauvat, muresauvat ja sydän seuraavassa ja sitä seuraavassa muresauvat ja kalkki. Nro 21 on ristimestari Kääriälän valmistama tyyppi. Nro 22 on Koiviston Tiurinsaaren erikoistyyppi, hyvin korkea ja kaksinivelinen. Nro:t 23, 24, 25, 26 ovat ristimestari Rossin käsialaa, joihin hän on sovittanut kotiseutunsa Pohjanmaan vaikutteita ja joihin koivistolainen merkkikieli on tilaajiensa toivomuksesta sovitettu.