Kirkkotarha

Kirkkotarha on kokonaan tuhottu ja se oli jätetty oman onnensa nojaan. 1990 -luvun alkupuolella Suomi ja Venäjä tekivät valtiosopimuksen, minkä mukaan sotilashautausmaat rauhoitetaan. Sopimuksen perusteella kirkon vieressä olevalle sankarihauta-alueelle Säkkijärvi-säätiö pystytti muistopatsaan. Juhlallinen muistomerkin vihkiäistilaisuus oli 11.7.1993, mistä johtuen muistohetket Säkkijärvellä ovat aina heinäkuun toisena sunnuntaina.

Paateen on kaiverrettu tyylitelty kirkon kuva ja teksti Sankarivainajien ja omaisten muistoa kunnioittaen Säkkijärvi-säätiö, milä teksti patsaan messinkilaatassa suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi.

Paadessa ovat Erkki Mutrun runon säkeet, mitkä hän oli omistanut sodassa kaatuneelle ystävälleen:

Sinun vierelläs nukkuja hiljainen
kun unesi rauha on syvin
sanoi enkeli otsaasi sivellen
– lapsi kaikki on hyvin.

Alimpana on vuosiluku 1993.

Kesällä 2015 paaden piirros ja tekstit maalattiin uudelleen.

Paula Penttilä: Sankarivainajien ja omaisten muistomerkki 11.7.1993

Kirkkotarhat ja hautausmaat ovat julkisia puistoja, jotka kauneudellaan, hiljaisuudellaan ja historiallaan vetävät ihmisiä kävelemään ja katselemaan näin kesäaikana.

Hyvin hoidetut kirkkopuistot kertovat kotiseuturakkaudesta, menneiden sukupolvien arvostamisesta ja poismenneiden läheisten muistamisesta.

Meillä täällä Säkkijärvellä nämä asiat eivät ole voineet vuosikymmeniin toteutua. Toteutuneilta hautausmaa-alueilta etsimme yhä merkkejä läheistemme ja ystäviemme haudoista. – Aika on kulunut. Ihmiset ovat kulkeneet pitkiä matkoja uusilla asuinalueilla ja nyt viime vuosina Säkkijärvelle.

Hautojen hoitopäivä on kansanjuhla, missä voidaan tavata tuttuja. Nyt meillä on kansanjuhla kokoontuessamme tänne muistokiven paljastustilaisuuteen. Tästä lähtien Säkkijärvellä käydessämme voimme hoitaa rajattua hautausmaa-aluetta.

Nyt muistomerkin äärellä haluamme erityisesti korostaa sankarivainajiemme veriuhria ja sen merkitystä isänmaalle. Muistopaasi kunnioittaa myös esivanhempiemme viimeistä lepopaikkaa ja heidän uurastustaan aikakautensa Karjalassa. Se on meille pyhiinvaelluspaikka.

Jokainen kotiseudun kivi on tyhjentämätön kultakaivos, näin varmaan tämäkin kivi. Itse kivi on kovaa ainesta, mistä maapallon kalliokuori on muodostunut. Se koostuu kiteisistä mineraaleista, mitkä esiintyvät hyvin vaihtelevissa suhteissa kuten tässäkin paadessa näemme.

Rakentakaa kalliolle, olla kova kuin kivi; näistä sanoista saa vaikutelman jostain järkähtämättömästä ja katoamattomasta. Tässä kohden lainaisin kouluneuvos Yrjö Karilaan sanoja isänmaan muistomerkistä.

”Paljon ja suuria uhria on kannettu isänmaan alttarille. Kunniaa niille esi-isillemme, jotka ajattelivat jälkeen tulevia sukupolvia, jotka tekivät päivätyönsä meitä ja meidän parastamme ajatellen, kunniaa hiljaisille työntekijöille ja uurastajille, jotka ottivat hatun päästään siunatessaan jokapäiväisen leipänsä, jonka olivat korpeen raivaamastaan pellosta ottaneet, kunniaa hengen ja aatteen miehille, jotka kartuttivat isänmaan sivistysperintöä ja kunniaa sotureille, jotka kaatuivat taistellessaan. Me tahdomme seurata teidän jälkiänne ja olla mukana rakentamassa vuorenvahvuista isänmaanrakkauden muistomerkkiä”.

Sydäntalven päivä kirkkahana
valaa hankeen varjon sinervän.
Kylmä taivas kaartuu korkeana
taustaksi tuon metsän himmeän.

Autiona korpikylä nukkuu,
lumivaippa peittää pellot sen.
Hiljaisuuteen askeltesi ääni hukkuu.
Minne vaellat noin vaieten?

Olet ehtinyt jo ohi riihen,
sivu saunan lumen kattaman.
Tuvan tumma savupiippu siihen
kuvaan piirtää pilvenhattaran.

Polku johtaa ylös mäkirintaa,
peittoon pyryttänyt aikoinaan.
Askel haastaa halkoin hangen pintaa:
Harvoin tästä kukaan kulkeekaan.

Kiviportti koivuin vartioima
mielen ohjaa toiseen maailmaan.
Täällä hiljaa haastaa hengen voima,
joka aina antaa kalleintaan.

Korkee koivuristi hartahalla
miellä nostaa käsivarsiaan
niinkuin alttihina hangen alla
uinuvia sankareita siunaamaan.

Huurremetsä juhlatunnun tarjoo
pyhää aukeata suojaten.
Näet ristirivit, jotka varjoo
pintaa hangen puhtaan valkoisen.

Vieras, vietä täällä harras hetki
luona monen määrään ehtineen,
huomaat, ett´ on lyhyt elos retki
luota kehdon hautaan hiljaiseen.

Tääll´ on taivas lähempänä maata
kuni monin paikoin milloinkaan.
Tääll´ et uskomatta olla saata
pyhään kaitselmukseen. Jumalaan,

joka laskee elonpäiväin luvun
velvoittaen uhriin suurimpaan,
vaatii lunnaat tulevaisen suvun,
sydänveren eestä synnyinmaan.

Vieras, voitko olla muistamatta
uhriverta näiden veljien,
joille isänmaansa oottamatta
avas haudan ennenaikaisen.

Katso kohti ajan kaukorantaa,
vanno: Tarvittaessa saman teen.
Ellet, ainakin voit haudallensa kantaa
hartaan aatoksesi seppeleen.

Martti Elo v. 1942